Valtiotyönantajan aika kantaa vastuunsa
15.6.2010
|
Valtionhallinnosta jää lähivuosina eläkkeelle suuri määrä osaajia. Samaan aikaan väkeä vähennetään tuottavuusohjelman nimissä. Ennen sanottiin, että valtiolla leipä on kapea mutta pitkä. Valitettavasti se on nykyään enää vain kapea. Valtiotyönantajan olisikin syytä olla huolissaan työnantajakuvastaan. Tällä menolla se ei tule pärjäämään lähivuosien kilpailussa osaavasta työvoimasta, toteaa Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ry:n hallitus.
Valtiotyönantaja totesi aloittaessaan tuottavuusohjelman ja alueellistamistoimenpiteet, että näiden muutosten takia on tarpeen huomattavasti tehostaa henkilöstömuutosten hallintaa. Ja että muutostilanteet edellyttävät vahvaa johtamista ja toimivaa henkilöstösuunnittelua. Tarkoituksena piti olla henkilöstön palvelussuhteiden jatkuvuuden turvaaminen muutostilanteissa.
Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Näiden huonosti hallittujen muutosten seurauksena valtion työnantajakuva heikkenee edelleen. Annettujen lupausten vastaisesti henkilöstöä myös irtisanotaan. THL, Metla, Trafi… Mikä virasto on seuraava? Monet virastot kärsivät liian vähäisestä rahoituksesta. Kun valtiolla työskentelevien palkat eivät aiemminkaan ole olleet erityisen kilpailukykyisiä, nyt houkuttelevuutta vähentää se, että työpaikkojen pysyvyys on epävarmaa. Edes tuottavuus ei parane; tuottavuus ei voi nousta, jos vain vähennetään tekijöitä, muttei tehtäviä.
Jäljelle jääneen henkilöstön jaksaminen on koetuksella. Jatkuvat muutokset vievät aikaa perustehtäviltä ja entinen työmäärä jää yhä pienemmän joukon harteille. Seurauksena ei voi olla muuta kuin pako valtiosektorilta ja ongelmia tulevissa rekrytoinneissa. Korjaavat toimenpiteet on tehtävä nopeasti. Muuten valtio on lähitulevaisuudessa suurissa vaikeuksissa hankkiessaan ammattitaitoista työvoimaa.
|

