In English På svenska tulosta
 

Tarkista turvasi, säästä maksuissa

SVAL:n jäsenenä olet vakuutettu vapaa-ajalla ja matkoillasi. Lisäksi liiton vastuu- ja oikeusturvavakuutus kattaa kulujasi, jos työasioissa tulisi ongelmia.

Lisäksi Pohjola ja If antavat alennusta jäsenillemme koti-, auto- ja muista vakuutuksista. Jäsenet saavat myös pankkipalvelu- ja lainaetuja Nordeasta, OP-ryhmästä ja Sampo Pankista.

Tarkista turvasi ja säästä maksuissa!

Vakuutusetuja:

Vastuu- ja oikeusturvavakuutus

SVAL on ottanut jäsentensä turvaksi vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen ammatissa aiheutuvien vahinkojen varalta. Vakuutusyhtiönä on Pohjola. Vakuutettuina ovat liiton jäsenet palvelussuhdetta koskevissa asioissa sekä itsenäiset ammatinharjoittajat, joiden palveluksessa ei ole työntekijöitä.

Vastuuvakuutus korvaa työssä sattuvia henkilö- ja esinevahinkoja, joista vakuutettu on lain mukaan korvausvastuussa.

Oikeusturvavakuutus korvaa välttämättömiä ja kohtuullisia asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja vakuutetun omaa palvelussuhdetta koskevissa riita- ja rikosasioissa.

Vakuutus on voimassa Pohjoismaissa. Huom! Ammatillisissa vastuu- ja oikeusturva-asioissa on aina otettava yhteyttä liittoon ennen vakuutuksen käyttöä! Lisätietoa jäsensivuilla.

Vapaa-ajan tapaturmavakuutus

SVAL:lla on ryhmätapaturmavakuutus kaikille alle 75-vuotiaille jäsenille, joiden vakinainen kotipaikka on Suomessa. Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa vapaa-ajalla. Vakuutusyhtiönä on Chartis Europe S.A. Finland.

Vakuutus korvaa tapaturmasta aiheutuvaa pysyvää haittaa, hoitokuluja tai kuolemaa. Lisätietoa jäsensivuilla.

Vapaa-ajan matka- ja matkatavaravakuutus

Alle 75-vuotiaille jäsenille, joiden vakinainen kotipaikka on Suomessa, on otettu vapaa-ajan matkavakuutus. Vakuutusyhtiönä on Chartis Europe S.A. Finland.

Vakuutus on voimassa enintään kolmen kuukauden pituisilla vapaa-ajan koti- ja ulkomaanmatkoilla kaikkialla maailmassa. Vakuutettuina ovat myös jäsenen mukana matkustavat puoliso, lapset ja lapsenlapset.

Vakuutus korvaa matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamia hoitokuluja, matkatavaroita, kotiuttamiskustannuksia, vainajan kotiinkuljetusta, oikeudellista apua, matkan keskeyttämis- ja peruuntumiskuluja sekä vastuuvahinkoja. Lisätietoa jäsensivuilla.

Alennuksia Pohjolan ja If:n vakuutuksista

Pohjola ja If myöntävät jäsenille etuja moniin eri vakuutuksiin. Lisätietoa jäsensivuilla.


Pankki- ja lainaetuja:

Nordea

Nordea tarjoaa jäsenille työtaistelutilanteissa työtaistelulainoja. Lisätietoja tarvittaessa liitosta ja Nordean konttoreista.

Nordeasta voit myös hakea SVAL Master Card -luottokorttia, jossa yhdistyvät luottokortin ja jäsenkortin ominaisuudet. Lisätietoa löydät Nordean nettisivuilta.

OP-ryhmä

Osuuspankkiryhmä tarjoaa jäsenille sapattivapaaluottoja esim. vuorotteluvapaan tai palkattoman virkavapaan/työvapaan ajalta sekä luottoja palkankeskeytyksen, esim. lakon ajalta. Kyseisten luottojen tarkemmat ehdot saat omasta tai lähimmästä osuuspankistasi.

Osuuspankkikeskus on antanut jäsenpankeille suosituksen, että jäsenelle myönnetään hänen liittyessään osuuspankin omistajajäseneksi tai tullessaan Okopankin asiakkaaksi 1000 bonusta, käyttöarvoltaan 20 euroa.

Sampo Pankki

Sampo Pankki tarjoaa työtaistelu- ja lomautustilanteissa jäsenille edullisia lakko- ja lomautuslainoja. Tarkempia tietoja saat lähimmästä Sampo Pankin konttorista.

Jäsenet voivat varata Sampo Pankin konttorista tunnin pituisen ajan oman henkilökohtaisen talousarvion tekemistä varten.