In English På svenska tulosta
 

Huomionosoitukset

Kunniajäsenet

Valtiotieteen Kandidaattien Yhdistys kutsui professori K. R. Brotheruksen ensimmäiseksi kunniajäseneksi vuonna 1949. Liiton muutettua nimensä vuonna 1973 kyseinen vuosi julistettiin Valtiotieteilijöiden vuodeksi, jonka suojelijaksi lupautui tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Samana vuonna presidentti Kekkonen myös kutsuttiin liiton kunniajäseneksi.

Vuonna 1986 liiton entisestä puheenjohtajasta Pauli Eirasesta tuli kunniajäsen. Liiton perustajajäsen ja entinen puheenjohtaja Tauno Ranta sai kunniajäsenyyden vuonna 2004.

Vuoden Yhteiskuntatieteilijä

Liitto on valinnut vuodesta 1999 lähtien Vuoden Yhteiskuntatieteilijän (nimike oli vuoteen 2003 saakka Vuoden Valtiotieteilijä). Kunnianimi annetaan vuosittain henkilölle, joka on ansiokkaasti edustanut yhteiskunnallisen tutkinnon suorittaneita esim. pitkällä tai monipuolisella urallaan, yhteiskunnallisesti merkittävillä ideoillaan tai uudenlaisilla näkökulmillaan.

Vuoden Valtiotieteilijät/Yhteiskuntatieteilijät

Vanhojen Maistereiden Kilta

Liiton 60-vuotisjuhlissa vuonna 2007 perustettiin Vanhojen Maistereiden Kilta. Näin haluttiin palkita ja osoittaa kunnioitusta liiton erityisen aktiiveille jäsenille.

Killan tarkoitus on toimia liitossa aktiivisesti vaikuttaneiden henkilöiden yhdyssiteenä ja toimia liiton kollektiivisena muistina, joka pitää omalta osaltaan yllä liiton ideologista perimää.

Kiltaan on tähän mennessä valittu 15 jäsentä.

Killan jäsenet