Yrittäjänä tai ammatinharjoittajana
SVAL on tutkintopohjainen liitto, joten ammatinharjoittajien ja yrittäjien on ollut luontevaa kuulua oman alansa ammattijärjestöön.
Korkeasti koulutetun yrittäjyyden merkitys ja kysyntä kasvaa kaiken aikaa. Lisäksi monen työura koostuu yhä useammin limittäisestä vuorottelusta palkkatyössä ja itsensä työllistämisestä.
Ammatinharjoittajilla ja yrittäjillä on SVAL:ssa käytännössä samat jäsenedut kuin palvelussuhteessa olevilla jäsenillä. Ainoastaan työttömyyskassajäsenyys puuttuu. Svallilainen ammatinharjoittaja/yrittäjä voi halutessaan liittyä Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassaan (AYT).
Palkansaajakassaan kuulumattoman yrittäjäjäsenen jäsenmaksu on 50 % varsinaisen jäsenen jäsenmaksusta eli vuonna 2012 144 € (12 €/kk).
Akavalaisen yrittäjän peruspaketti
Akavan tutkimus 2011: Yrittäjyys, työ ja hyvinvointi korkeasti koulutettujen keskuudessa

