| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Vastavalmistunut | |
VastavalmistunutValmistumisvaiheessa monen elämä muuttuu. Yliopisto jää taakse ja työura alkaa. Moni toisaalta on jo pitempään ollut työssä ja hakee tarkennusta valintoihinsa. Yhteistä kaikille on se, että omaa osaamista haluaa käyttää ja näyttää kykynsä. SVAL on pitkään seurannut yhteiskuntatieteilijöiden työtilannetta erityisesti vastavalmistuneiden osalta. Olemme räätälöineet palveluitamme siten, että työuran kaikki vaiheet otetaan huomioon. Opintonsa päättäneelle tarjoamme erilaista tukea ja palveluja, jotta uran alkuvaihe lähtee hyvin liikkeelle. Löydät eri teemoja tuosta vasemmalta.
Lisätietoa vastavalmistuneiden palveluistaAki Reinimäki |
|
| 6.2.2012 klo 12:30:47 | |