Tieteellinen tutkimus on jo perusluonteeltaan yhteisöllistä, eli yksittäisen tutkijan yksittäinen tutkimus ei voi muuttaa koko alan yleistä konsensusta, saati sitten tiedemaailmaa. Kun tutkija on aikeissa julkaista tutkimuksensa, hän saa siitä ensin arvion yleensä vähintään kahdelta vertaisarvioijalta, jotka pysyvät nimettöminä koko prosessin ajan. Tämän jälkeen tutkimus julkaistaan yleensä tieteellisessä lehdessä ja sitten muut tutkijat saavat kommentoida sitä. Näin ollen siis silminnähden yksittäisen tutkijan tekemän julkaisutyön taustalla pyörii puolisen tusinaa henkilöä.
Kaikessa työelämässä, myös tieteellisessä tutkimuksessa, verkostojen määrä on noussut keskiöön työskentelyssä. Syitä tähän on muutamia: ensinnäkin tietomäärät ovat nousseet niin suuriksi, ettei kukaan yksittäinen tutkija tai tutkimusryhmä voi hallita koko alaa täydellisesti. Toiseksi: tutkijat ovat verrattain kansainvälistä porukkaa, joten uusia naamoja ja sitä kautta pakostakin uusia ideoita tulee vastaan joka vuosi. Kolmanneksi: ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen olento, ja täydellinen erakon elämä sopii vain harvoille.
Tässä tekstissä havainnollistamme tieteellisen yhteisön merkitystä ja sitä, miten ollaan aktiivinen osa tutkijoiden verkostoja. Erittelemme myös erilaisia tapoja olla yhteydessä muihin alan ammattilaisiin.
Symposium
Symposium kaikessa yksinkertaisuudessaan hienompi sana konferensille, vaikkakin sanalla painotetaan nimenomaan akateemista konferensia. Ideana on koota tieteellistä tutkimusta jonkin tietyn teeman ympäriltä aina säännöllisin väliajoin. Avoimuus on keskeinen osa symposiumia. Kuka tahansa aiheesta kiinnostunut voi ilmoittautua kuuntelijaksi tai toisinaan jopa vain marssia paikalle. Symposiumin esitelmöijät pitävät luennonomaisen esityksen omasta aiheestaan, ja kaikki kyseisen symposiumin esitykset kootaan myöhemmin samojen kansien väliin. Siitä jää kivan muiston lisäksi myös kätevä lähdeteos kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Akateemisissa piireissä on edelleen tyypillistä järjestää symposium jonkun yhden tutkijan kunniaksi useimmiten tämän jäädessä eläkkeelle. Tällaisessa yhteydessä pyritään tuomaan esiin nimenomaan tutkijan saavutuksia yhdessä muiden vertaistensa kanssa. Tilanne on läksiäisjuhlien tyylinen, mutta siellä pidetään myös luentoja.
Internetin mahdollisuudet
Koska internetin käyttö on nykyään perusedellytys oikeastaan mille tahansa työn tekemiselle, ei liene yllätys, että akateemiset alat ottaneet siitä kaiken ilon irti. Koska suurin osa tutkijan työstä voidaan tehdä etänä, on luontevaa, että myös tutkijan verkostoja luodaan ja ylläpidetään internetin välityksellä.
Keskeisiä internetin suomia mahdollisuuksia ovat muun muassa erilaisten foorumien keskustelumahdollisuudet. Tieteellisillä julkaisuilla voi olla omat fooruminsa, mutta tutkijat perustavat sellaisia myös oma-aloitteisesti. Näin tutkijalle on varattu paikka juurikin ammatillista verkostoitumista varten. Sosiaalisen median kanavista varsinkin LinkedIn on erityisen suosittu tutkijoiden keskuudessa nimenomaan ammatillisen profiilin pitämiseksi.
Internet tarjoaa myös oivallisen mahdollisuuden tutkimustuloksien levittämiseksi. Nykyään kaikki maailman tieto on parin klikkauksen päässä ja esimerkiksi Suomessa meistä suurimmalla osalla on täysin vapaa pääsy internettiin sitä tietoa etsimään. Monet tutkijat ovat kääntyneet sellaisten sivustojen kuten Academia.edu puoleen: niiden kautta on helppo julkaista avoimesti sellaista materiaalia, joka ei välttämättä sovellu tieteellisiin lehtiin tai vastaaviin medioihin.
Yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen
Yhä useampien tutkijoiden työtehtäviin kuuluu myös yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen ja vaikuttaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkijan on osattava tuoda esille ja viestiä oman alansa viimeisimmistä tutkimustuloksista sekä hänen itsensä tekemästä työstä myös akateemisen maailman ulkopuolelle. Useimmiten tällaiseen tilanteeseen joutuu, kun media pyytää haastattelua asiantuntijalta.
Tiedeviestinnässä ei ole kyse vain oman ammatillisen piirin sisäisestä viestinnästä, vaan myös ulkopuolisesta viestinnästä. Yhä useampi tutkimus on säätiön tai jonkun järjestön rahoittama, jolloinka hyvä näkyvyys ja valmius tuoda tehtyä työtä hyvin esiin mediassa ovat asioita, joita tutkimuksen rahoittaja puntaroi apurahahakemuksia lukiessaan.
Nykyisin on myös tärkeää, että tutkijoilla on suora yhteys laajempaan yleisöön, sillä mediassa kuulee entistä enemmän fraasia ”tutkimusten mukaan”, jolloin journalisti referoi tutkimustuloksia tai koko tutkimusta ja tekee näin väistämättä myös omia tulkintojaan asiasta. Väärinymmärrysten välttämiseksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että tutkija osaa viestiä omasta työstään selkokielisesti myös tavallisille ihmisille. Tutkijat kohtaavat myös toisiaan yhä enemmän tiedemaailman ulkopuolella julkisilla foorumeilla kuten Facebookissa ja Twitterissä. Myös somekäytökseen ja kannanottoihin on usein omat ohjeistuksensa tiedealojen kesken.